Ajankohtaista

Öljypiste SpeedParty 2013 One Mile Challenge loppuraportti!

11.7.2013

Suomen ainoa vain autoille tarkoitettu Standing Mile nopeusajo Öljypiste SpeedParty 2013 One Mile Challenge ajettiin lauantaina 6.7.2013 Joensuun lentokentällä erittäin jännittävissä tunnelmissa. Kaikki säätietäjät mm. moottoriöljyn väristä ja ahtimen siipien kulmista ennustavat säätohtorit olivat tutkineet silmä kovana säätutkia monta päivää ennen tapahtumaa. Kaikki jännittivät miten ennustukset lopulta toteutuvat, sillä ilmassa leijui vahva sadekuurojen uhka.

Aamupäivällä klo 11 pahin sitten toteutui: taivas suorastaan repesi satamaan. Moottoritien varrella olevan huoltoaseman katoksen alla jännitys tiivistyi jokaisen arvuutellessa pilvirintaman käyttäytymistä. Lopulta mustat pilvet ahtautuivat kahden vesistön välistä lentokentän yli ja taivas alkoi vihdoin selkeytyä. Reilun puolen tunnin päästä sadekuurosta lentokentälle johtavat tiet alkoivat jo osoittaa kuivumisen merkkejä ja itse lentokentän kiitorata oli jo kuiva. Päivä oli pelastettu!

Tunti ennen tapahtuman alkamista lämpötila oli noin +20C, ilma sateen jälkeen hieman kostea ja tuulipussi näytti kiitotien varrella lievää myötätuulta. Kaikki edellytykset edellisvuosien ennätyksien rikkomiseksi olivat siis olemassa. Kuskien kanssa jutellessa oli havaittavissa lievää hermostuneisuutta, sillä jokainen käsitti SpeedPartyjen alkamisen olevan jo hyvin lähellä. Moni teki viimeisiä säätöä kannettavalla tietokoneella auton järjestelmiin ja pohdiskeli mm. mihin kohtaan laittaa kierrostenrajoitin? Joidenkin konepelti auki olevien autojen ympärille oli kerääntynyt porukkaa keskustelemaan ahtimen pakopesän ja pakopaineiden ikuisesta keskinäisestä hankalasta suhteesta. Vieläkö uskaltaisi ruuvata tangosta hieman lisää painetta... siinäpä dilemma, jota moni mietti ennen omaa ajosuoritustaan.

Klo 15 mittauspisteen väellä oli kaikki muu toimintavalmiina, mutta nyt tänä vuonna uutuutena mukaan otetun varttimailin mittausjärjestelmän lopullinen säätö oli vielä kesken. Varttimaili eli Quarter Mile on 402,33600 metriä: ei senttiäkään yli eikä ali. Valokennoihin perustuvan mittausjärjestelmän moitteeton toiminta oli ehdoton edellytys tarkkojen tuloksien saamiseksi, jottei spekuloinnille jää sijaa.

Tämän jälkeen tehtiin viimeiset testivedot ja autot tulivat koekierrokselta varikkoalueelle. Yleisö päästettiin alueelle sisään ja he pääsivät tutustumaan heti ajaviin autoihin sekä niiden kuljettajiin. FM-taajuudella toimivan SpeedParty radion välityksellä kuulutus kuului kaikkialla tapahtuma-alueella ja siten kaikki radiotaajuudella olevat kuulivat saman kuulutuksen kuin pääkatsomo. Sitten ajot alkoivat ja ensimmäinen auto veti mailin eli 1609 metriä kaasupohjassa. Kaikki toimii!

Mainintoja tuloslistalta ja suluissa on mahdollinen päivän paras tulos.

Järvenpäästä saapunut Toyota Supra MKIV -94 veti tauluun päivän ensimmäiset lukemat 293,4 km/h! Seuraavaksi Tuneko Ltd:n pieni ja kevyt Lupo ajoi 199,7 eli harmittavasti karvan verran alle 200 km/h. Ensi kerralla sitten 200 km/h ylitys! Autojono liikkui varsin rivakasti ja jokainen kävi vuorollaan vetämässä oman suorituksensa.

Sitten aloimme jännittämään ensimmäistä 300 km/h:n ylitystä. Nummenkylästä saapunut Audi 2.7 S4 B5 Avant ajoi 289,9 km/h. Viinijärveltä ajamaan tullut Ford Sierra Cosworth ajoi 284,8 km/h. Tällä lukemalla se on nopein Euro-Ford tähän mennessä SpeedPartyssä (Ford Mustang 5,0 SC -91 ajoi 2012 vuonna 287,9 km/h). SpeedConcept onnittelee!

Sitten ensimmäinen maagisen 300 km/h rajan ylitys: Helsingistä saapunut YLI-600 rekisterikilvellä oleva 997 korinen Porsche 911 Turbo täräytti tauluun 300,5 km/h (päivän paras 302,4)!

Heti perään Joensuusta vierekkäisissä halleissa harrastavat BMW:t: 277,7 (E34) ja 280,9 (E28). Seuraavalle kierrokselle tehtiin säätöjä lisää ja lukemiksi kirjattiin BMW: 282 (E34) ja 290,5 (E28). SpeedConcept onnittelee!

Sen jälkeen Helsingistä upea Corvette vm. -65 lukemalla 281,6 km/h. Seuraavalle kierrokselle Corvetteen tehtiin muutoksia ja nopeudeksi kirjattiin vanhukselle todella hurjat 311,3 km/h! Huh. SpeedConcept onnittelee erittäin onnistuneesta virityksestä!

Sitten Varkaudesta Audi S4 B5 Avant hätyytteli maagista 300 rikkomista, mutta harmittavasti lukemaksi kirjattiin 298,8 km/h. Jälleen 300 km/h ylitys: Raahesta Corvette C6Z06 ja 308,9 km/h (310,3 km/h)!

Uusikorinen Nissan GT-R Helsingistä lukemalla 305 km/h (paras 306,7 km/h)! Sama auto teki myös päivän parhaimman ajan varttimailille lukemalla 10,47 sekuntia! SpeedConcept onnittelee!

SpeedConceptin toimitus huomauttaa tähän väliin, että tämän jutun kirjoittaja pääsi henkilökohtaisesti kokemaan GT-R:n rajun lähdön. Ei voi kuin nostaa hattua autonkehittäjille ja auton rakentajalle! Uskomaton laite sysäämään liikkeelle ja kyllä repi selkää penkkiin! Loppuun jo hieman kulunutta autopiireissä viljeltyä lausetta lainatakseni: Sierra jäi tällä kertaa… mutta ei paljon? Haaste on siis heitetty ilmaan ;)

Seuraava 300 km/h ylittäjä oli Mazda RX-7 Joensuusta lukemalla 302,4 km/h. Mazdan Wankel moottorin äänet ovat jotain todella härskiä ja harmi, että näiden valmistus on loppumassa :( Suonenjoelta Porsche 996 Turbo VIR-1 ajoi 261 km/h ja Lehmosta MB 190 Diesel voimasavujen myötä 270,1 km/h. Sitten jälleen 300 ylitys: Porsche 911 (996) Turbo SP-911 Helsingistä 309,6 km/h (310,6 km/h)!

Joensuun oma ”poika” eli Jusba ajoi tässä vaiheessa päivää kovimman lukeman seisovalle mailille Toyota Supra Mk3:lla loppunopeudella 349,7 km/h. SpeedConcept onnittelee! Vaatimatonta omistajaa lainatakseni: ”autossa on moottori, joka ei meinaa kelvata edes sulattamoon ;)” . Tämä setup toimii tosi hyvin!

Jälleen kova veto: Toyota Supra Helsingistä nopeudella 325 km/h. Sama auto ajoi kolmannella yrityksellä 336 ja oli päivän kolmanneksi nopein. SpeedConcept onnittelee!

Supra video

Tämän jälkeen hieman imupuolen ongelmista kärsinyt Porsche 911 OON-2 nopeudella 300,5 km/h.

Sitten alkoi edellisenä viikonloppuna Jämsän Hallissa 351 km/h ennätyksen tehneen Jukka Hyvärisen kuljettaman Chevrolet Corveten suorituksen jännittäminen. Ensimmäinen veto piti keskeyttää ja jokainen pidätti tässä vaiheessa hengitystään: mitä tapahtui ja hajosiko mitään? Tutkan lukemaksi kirjattiin 197 km/h. Hetken päästä saatiin tieto, että ilmeisesti konepellin lukitus jäänyt jotenkin huonosti ja kaikki muuten ok. Ongelma korjattiin ja aloimme jännittämään toista yritystä. Sitten tehtiin Suomen historiaa: 356,1 km/h ja se on nyt epävirallinen seisovan mailin Suomen Ennätys!

Alla videoklipit vedosta:

Corvette video #1

Corvette video #2

 

SpeedConcept onnittelee uuden SE-ennätyksen haltijaa!

Kuvaajille kiitokset! Lisää videoita ja kuvia SpeedConceptin Facebook ryhmässä.

Ajavia autoja on virallisella tuloslistalla kaikkiaan 81 kpl. Tapahtuman iltapäiväpainottuneisuudesta johtuen kuljettajat pääsivät ajamaan autoillaan luvatun kahden kerran sijaan jopa viisi kertaa. Tästä tuli kiitosta ja tulevaisuudessa pyrimme järjestämään tapahtuman samalla tavalla.

Kertauksena vielä päivän faktat:

1) 200 mph (321.8688 kmh) ylityksen teki kolme autoa!
2) 300 km/h ylityksen teki ennätykselliset 11 autoa!

TOP 3

1. sija: Oulun seudulta nimimerkillä Stingray427 autona Chevrolet Corvette C5  SE-ennätysnopeudella 356,1 km/h.

2. sija: Joensuun oma ”poika” eli Jusba ajoi toiseksi kovimman lukeman tauluun Toyota Supra Mk3:lla seisovalle mailille loppunopeudella 349,7 km/h.

3. sija: kolmannen palkintosijan nappasi Helsingistä nimimerkillä Laamis ajamaan tullut Toyota Supra Mk4 parhaimmalla vedollaan nopeudella 336 km/h.

Tässä vielä päivän tulostaulukot:

Öljypiste SpeedParty 2013 One Mile Challenge results (pdf-tiedosto)

Öljypiste SpeedParty 2013 - 402 m / Quarter Mile results (pdf-tiedosto)

Varttimailin mittauksessa oli välillä ongelmia, joten valitettavasti kaikille autoille ei saatu lukemaa.

SpeedConcept kiittää seuraavia tahoja:

Finavia
Öljypiste Joensuu/Kouvola/Lahti / Joensuun Autokylä
Tietoalan Toimihenkilöt
Jokikone
Joensuun Ruoste-esto
Joensuun Dieselhuolto / Fiksus
Autostudio Oy Joensuu
IKH
Joen Loka
Kaima Oy
Ubinet
Megabanner
Tuning.fi
Guru Entertainment & Security
Joensuun Auto-Opisto
Joen Service Oy

KAIKKI TALKOOLAISET

ja KAIKKI, JOTKA MAHDOLLISTIVAT TAPAHTUMAN TOTEUMISEN TAVALLA TAI TOISELLA!

Erityiskiitos hienosti käyttäytyneelle yleisölle!

KIITOS!

Seuraaviin ajoihin!

 

t. SpeedConcept ry

 

SpeedPartyssa ajettiin uusi Suomen Standing Mile ennätys!

6.7.2013 23.01

Öljypiste SpeedParty 2013 on taas ajettu ja Joensuun kentällä ajettiin seisovalle mailille uusi ennätys: 356,1 km/h!

SpeedConcept onnittelee mustan Corveten omistajaa uudesta Suomen Ennätyksestä!

Tulokset tulevan sunnuntaipäivän aikana SpeedPartyn www-sivulle.

 

Öljypiste SpeedParty 2013 radiossa perjantaina!

Kuten kaikki nopeusajoja seuraavat tietävät, niin huomenna Joensuussa ajetaan taas kovaa: Öljypiste SpeedParty One Mile Challenge klo 15 alkaen Joensuun lentokentällä!!!

YLE Pohjois-Karjala tekee radiolähetystä lentokentältä tänään perjantaina klo 15 alkaen. Tarinaa SpeedConceptista ja SpeedPartystä. Mukana pari kerhon jäsentä autoineen kertomassa harrastuksestaan :)

Jos et ole radion äärellä, niin alla olevan linkin takaa löytyy suoran lähetyksen nettiradion linkki ”Kuuntele lähetystä”.

Yle Pohjois-Karjala

 

Muistakaa kuunnella!

 

Öljypiste Speedparty 2013 One Mile Challenge tänään klo 15 Joensuun lentokentällä!

Tänään Joensuussa ajetaan mailinvetoja klo 15 alkaen. Säätila jännittää tänä vuonna erityisen paljon, sillä Joensuun seudulta on viime päivinä tullut sadekuuroja. Tänä aamuna Joensuussa sää oli aurinkoinen, mutta ensimmäisen kerran vettä ripautti noin 11 kieppeillä. Nyt klo 13 vettä tulee silloin tällöin.

Säätutkien perusteella pilvet näyttävät pyörivän kaupungin ympärillä. Pyhäselkä ja Höytäinen vesistöinä näyttävät olevan suuri vaikuttaja itse lentokentän alueen vesisateeseen. Eilen illalla rakentaessa Joensuun keskustassa satoi kaatamalla vettä, mutta lentokentällä oli täysin selkeää.

Nyt kaikki peukut pystyyn, että sää pysyy selkeänä!

Ajaminen aloitetaan klo 15.01, jos kaikki on valmiina.

PS. SpeedParty RADIO kuuluu tapahtuman ajan taajuudella 89,300 MHz ja se kuuluu todennäköisesti myös Joensuussa asti.

TERVETULOA!!

 

Gentlemen Start Your Engines! - SpeedParty 2013 on ensi lauantaina!

4.7.2013

Edellinen Suomen mailin kiihdytystapahtuma on takana päin ja seuraava on SpeedConcept ry:n järjestämä Öljypiste SpeedParty 2013 One Mile Challenge Joensuun lentokentällä la 6.7.2013 klo 15.00 alkaen.

Järjestelyporukka on maanantaista lähtien ollut rakentamassa tulevan viikonlopun tapahtuman rakenteita. Tässä vaiheessa jo suuri kiitos kaikille talkoolaisille, sillä ilman teitä tätä tapahtumaa ei voitaisi tänäkään vuonna järjestää! Mittauspisteen henkilöstö on ollut testaamassa uusien laitteiden toimivuutta. Tänä vuonna uutuutena pystymme mittamaan myös varttimailin! Mittauksen tarkkuutta ja toimivuutta tiimi on testannut useana viikkona aina yön pikkutunneille asti. Uskomme kaiken toimivan kuten pitääkin, sillä systeemin rakentaneen insinöörin selittämänä ”1/4 mile” mittauskaluston sielunelämä ei ihan kerta selityksellä avautunut asiaan vihkiytymättömälle ;)

Lisäksi aikaisempien vuosien kuulutuksen ongelmiin on toivottavasti saatu nyt lopullinen ratkaisu: olemme hakeneet ja saaneet luvan väliaikaiselle FM-radiotaajuudelle. SpeedParty RADIO kuuluu tapahtuman ajan taajuudella 89,300 MHz. Sen avulla kaikki tapahtuma-alueella olevat pystyvät kuulemaan saman kuin pääkatsomossa olevat.

Tänä vuonna on kiinnitetty myös huomiota liikuntarajoitteisten liikkumiseen alueella. Pääkatsomon ja lähdön välillä pääsee tänäkin vuonna siirtymään KAIMA Oy:n toteuttamilla kuljetuksilla. Tarvittaessa liikuntarajoitteiset pääsevät paikalla olevilla busseilla lipunmyynnistä haluamaansa katsomoon veloituksetta.

Ainainen jännityksen aihe eli SÄÄ on jälkeen suurin yllätystekijä. Eri sääpalveluiden sivuja tutkiessa aamuin ja illoin ensi lauantaille povataan milloin mitäkin säätä. Ensi lauantaina joka tapauksessa ajetaan, ellei vettä ei tule ihan kaatamalla. Sadekuuroja voi olla odotettavissa, mutta kuten aiemmista harvoista sadekuuroista oppineena: kenttä on keskeltä kahteen suuntaan hieman kalteva ja jos vettä sattuu hieman ripauttamaan, niin kenttä kuivuu nopeasti sateen jälkeen. On käynyt myös niin, että Joensuussa on satanut, mutta lentokentällä taivas on kirkas. Tämän vuoksi, Joensuun paikallissäähän ei kannata sokeasti luottaa, jos mietit tapahtumaan osallistumista.

MUISTUTUKSENA YLEISÖLLE:

SpeedParty tapahtuma-alue on lentokenttäalue. Siellä ei ole alueen luonteesta johtuen puita tms. varjopaikkoja paahtavan auringon yllättäessä. Varatkaa mukaan itsellenne ja mahdollisille lapsille aurinkosuoja ja riittävä määrä nestettä. Mikäli päivä on selkeä ja aurinkoinen, niin muistathan myös huolehtia riittävästä aurinkosuojasta. Aurinkorasvan ja hatun käyttö on erittäin suositeltavaa.

Alkoholin alueelle tuominen on KIELLETTYÄ. Mikäli alkoholia tavataan, se hävitetään paikan päällä välittömästi.

Nälän ja janon yllättäessä, voit hyödyntää alueella olevia juoma- ja ruokapisteitä.

 

Ilmoittautuneiden autokuntien määrä on jo tätä kirjoittaessa 65 autoa ja tahti on kiihtynyt aiempien vuosien mukaan tapahtuman lähestyessä. Erilaisten teknisten syiden vuoksi viisi autokuntaa on joutunut harmittavasti heittämään pyyhkeen kehään jo ennen tapahtumaa. Toivomme heille onnea ensi vuodelle ja auton rakentamista ajatellen!

 

Tapahtumaan ilmoittautuneet autokunnat löydät alla olevan linkin takaa:

SpeedParty 2013 ilmoittautuneet

 

Vielä ehdit mukaan, sillä tänä vuonna mukaan otettavien autojen määrää pystyimme lisäämään jopa 100 autoon.

 

Jos mietit vielä ajon osalta osallistumista, niin paikan päällä on varattu noin 20 auton kiintiö "matti-myöhäisille". Kannattaa siis tulla paikan päälle ja seurata opasteita ajamaan tuleville autoille. Siellä on mahdollista ilmoittautua ajamaan.

 

Alla linkki ilmoittautumiseen ja ohjeet kuinka toimia!

Ilmoittaudu ajajaksi SpeedParty tapahtumaan

 

Kertauksena vielä SpeedParty 2013 päivän tärkeimmät kellonajat:

11.00 (-13.30 + 30min varoaika) KULJETTAJIEN VASTAANOTTO
12.30 Näytteilleasettajien vastaanotto Marjala ABC
13.15 Näytteilleasettajien siirto kentälle
14.00 YLEISÖN LIPUNMYYNTI ALKAA
14.15 Kuljettajakokous / tutustumiskierros
14.30 Yleisöportti aukeaa alueelle
15.01 Ensimmäinen lähtö
~16.45 Tauko (tauko 40 min)
~16.45 Öljypiste-kisa
~17.30 Toinen lähtö
19.00 Tapahtumanpäätös

 

Alla alueen kartta:

 

 

TERVETULOA - WELCOME!!!

 

 

 

.

 

 

 

.